sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kolibrien vuodenvaihde täynnä jännittäviä käänteitä!




Kolibrien syksyn kisakausi sai arvoisensa päätöksen joukkuevoimistelun 10-12-vuotiaiden välinemestaruuskilpailuissa 1.-2.12.2012 Töölön kisahallissa, Helsingissä. Tiimin molempien joukkueiden tavoitteena viimeisessä kisassa oli saada kauden paras suoritus ja onnistua viimeisinä viikkoina hiotuissa vaikeusosissa, sekä säilyttää aiemmista kisoista saadut kategoriat.


Kolibrit Celeste oli ensimmäisenä suoritusvuorossa. Valmistautuminen kisaan sujui joukkueen osalta hyvin ja tunnelma oli kisamatolle astellessa kohdallaan. Vaikka suorituksessa oli muutamia pieniä eriaikaisuuksia, oli kokonaisuus kauden paras ja ilmaisu välittyi katsomoon asti. Tyttöjen keskittyminen kantoi läpi ohjelman ja erityisesti lopun vaikeusosat suoritettiin vahvasti. Tulokseksi Celeste sai kategorian 1, mistä sekä tytöt että valmentajat olivat riemuissaan! Saavutettu kategoria ja mitali SM-kisasta kruunasivat hyvin sujuneen kauden ja olivat upea palkinto kovasta työstä jumppasaleilla.


Kolibrit Blue –joukkue suoritti pitkän päivän päätteeksi viimeisten kisaajien joukossa. Siitä huolimatta tunnelma oli lämmitellessä hyvä ja positiivinen. Tytöt olivat hyvin keskittyneitä ja selvästi valmistautuneita kauden viimeiseen kisaan. Suorituksessa tuli muutama virhe, mutta kokonaisuutena ohjelma oli kauden vahvin. Tyttöjen ilmaisu kantoi loppuun asti ja yhtäaikaisuus osui hienosti kohdalleen myös monessa sellaisessa kohdassa, joita on hiottu viimehetkeen saakka. Tulokseksi Blue sai kategorian 3, joka on valtakunnallisesta kisasta erittäin hyvä saavutus. Tuomaripalautteen perusteella monet tärkeät kehityskohteet olivat menneet huimasti eteenpäin vaikka kategoria pysyikin samana kuin aluekisassa.


Pitkän kisapäivän jälkeen lähdettiin yhdessä syömään ja viettämään tiimin pikkujouluja majoitushotellille. Tarjolla oli vähän herkkuja ja illanvietossa julkaistiin kauden tsempparit ja palkittiin kauden Kolibrit. Kilpailujen finaalipäivänä mentiin yhdessä Töölön hallille katsomaan kisoja ja nauttimaan upeista voimistelusuorituksista!


Heti viimeisen kisaviikonlopun jälkeen Kolibrit esiintyivät vielä kisaohjelmillaan seuran joulunäytöksessä Konserttisalissa, mihin vanhemmat, sukulaiset ja ystävät olivat tulleet katsomaan tyttöjen esityksiä. Ilmassa oli hieman haikeutta kun mentiin lavalle tekemään näitä ohjelmia vihoviimeisen kerran…


Mutta sehän tarkoittaa sitä, että sitten tehdään uutta ohjelmaa!! Viikon lomailun jälkeen molemmat joukkueet aloittivat kevään ohjelmien opettelun. Tuntui helpottavalta kun sai viskata narun nurkkaan ja lähteä opettelemaan vapaaohjelmaa. Parin leiripäivän ja muutamien ohjelmatreenien jälkeen molempien joukkueiden ohjelmat näyttivät jo ihan kivalta ennen kuin lähdettiin viettämään hyvin ansaittua joululomaa!


2013!! Hyvää Uutta Vuotta kaikille ja ennen kaikkea jännittävää uutta kisakautta!!
Vuodenvaihde ja uusi kausi toivat tullessaan muutamia muutoksia Kolibrit –tiimiin. Yksi uusi joukkue, uusia tyttöjä, uusia valmentajia! Ensinnäkin TNV:n saman ikäsarjan kolmas joukkue, Black on liittynyt Kolibrit –tiimiin! Keväällä Black voimistelee 10-12 –vuotiaiden sarjassa. Blue ja Celeste nousevat 12-14 SM-sarjaan. Blackissa voimistelevat Katariina, Heini, Saara-Sofia, Emmi, Veera, Nuppu, Ella, Olivia sekä Neea. Bluessa voimistelevat Ida, Sonja, Sanni, Jenna, Wilma, Vilma, Ella, Veera ja Laura. Celestessä voimistelevat Bea, Essi, Lotta, Veera, Rebecca, Siiri, Renita, Jadena ja Sofia. Polvivaivojen takia kevennetyllä treenillä kevään ajan ovat Olga ja Emilia. Kolmen joukkueen ja 27 tytön Kolibrit –tiimiä pyörittävät 3 valmentajaa ja 5 apuvalmentajaa.


Joukkueiden ohjelmat keväälle on tehty ja niitä harjoitellaan jo ahkerasti! Ensimmäisiä etappeja kevään osalta ovat aluevalmennusleiri helmikuussa ja seuran katselmus, sekä Mustan Kissan kisat maaliskuussa! Innolla kohti uusia haasteita! :)


Kuvat Jumppis-blogista sekä tukijoukoilta :)

4 kommenttia:

  1. Kilpaileeko Black nimellä Black? :)

    VastaaPoista
  2. Kuinka monta kertaa tytöt harjoittelevat viikossa? Onko tytöt nyt sitten jaettu taito- vai ikätason mukaan? Hienoja kuvia, mutta Bluestakin voisi olla pari kuvaa enemmän... Tsemppiä kisakaudelle ja onnea 12-14 sarjaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolibrit treenaavat 3-5 kertaa viikossa ja joukkuejaot on tehty niin iän kuin taitojenkin mukaan. Hovivalokuvaajamme oli valitettvasti mystisesti kadottanut mestaruuskisoista napatut valokuvat XD ja tytöiltä nopeasti pyydettiin valokuvia postaukseen, joten tällä kertaa hieman vähän kuvia. Kiitokset tsempistä, pian se kisakausi on jo ovella! Jännää :)

      Poista

Vastaamme kaikkiin kommentteihin mutta asiattomia emme julkaise! :)